sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Honeymoon is over!

Terveisiä Ugandasta!

Kiitämme teitä esirukouksista ja muistamisesta! Täällä olemme päässeet työntouhuun ja honeymoon alkaa olla ohi J Olemme oppineet paljon afrikkalaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Päivisin työskentelemme edelleen slummin koulussa ja siinä ohessa teemme kummilapsiprojektia Hope For Tomorrow-järjestölle. Haastattelemme jokaista lasta, jolla on suomalainen kummi sekä otamme hänestä valokuvan.  Tarkoitus on koota kummilapsista kansio, jonka luovutamme meidän yhteistyökumppanillemme Hope For Tomorrow- järjestölle. Tiedot lapsista annetaan myös  HFT:n kautta myös sponsoreille sekä kouluun jää myös samanlainen kansio. Opetamme myös paikallista työntekijää niin, että hän voi jatkaa työtä myös lähtömme jälkeen ja päivittää kansiota säännöllisesti.

Koulussa olemme havainneet olevan monenlaisia tarpeita, joita kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan olemme pyrkineet täyttämään. Pastori on myös pyytänyt meitä puhumaan opettajille lasten kurinpidollisista asioista, lasten asemasta perheessä ja yhteiskunnassa sekä käytännön seikoista, joissa olemme huomanneet kehittämisen varaa. Olemme kokeneet, että myös lasten vanhempien on erittäin tärkeä saada tietoa ja opetusta lasten kasvatukseen ja kohteluun liittyvistä asioista. Monet slummin lapsista saavat osakseen kaltoin kohtelua ja laiminlyöntiä perheissään sekä joutuvat myös monesti huolehtimaan sisaruksistaan vanhempien ollessa töissä ja näin ollen kantamaan oman koulunsa ohella vastuuta myös perheestä ja raskaista kotitöistä.

Osallistuimme paikallisille lastentarhanopettajille tarkoitettuun koulutukseen muutama päivä sitten. Saimme siellä idean pyytää uskovaa luennoitsijaa auttamaan meitä omassa projektissamme. Puhuttuamme hänen kanssaan sovimme että hän tulee pitämään seminaarin vanhemmille ja opettajille lauantaina 30.11. Niinpä meillä on tuolloin koulutuspäivä, joka alkaa aamulla kello 8 opettajille, pyhäkouluopettajille ja muille lasten kanssa työskenteleville suunnatulla ohjelmalla kello14.30 asti ja jatkuu sitten vanhemmille tarkoitetulla puolentoista tunnin opetuksella. Koimme tärkeäksi, että luennot olisivat sekä englanniksi että lugandaksi, jotta opetus tulisi paremmin ymmärretyksi. Luennoitsijana toimii koulutusspesialisti Robert Ssennyonga. Opettajien koulutuspäivän osuus on n.150 euroa, mutta vanhemmille pidettävä osuus on ilmainen. Haluamme pitää tapahtuman ilmaisena myös opettajille, jotta osallistujamäärä olisi mahdollisimman korkea, joten emme peri osallistumismaksua. Jos koet sydämessäsi, että haluat auttaa meitä projektin kulujen kattamisessa, kaikki lahjoitukset otetaan kiitollisin mielin vastaan! Lahjoitukset tilille:
Op 508919-20002350.

Aika täällä on mennyt nopeasti. Kohta alkaa viimeinen neljän viikon työrupeama ja nyt on jo haikea mieli siitä, että täytyy 29.11. lähteä täältä. Paikallisten ihmisten ystävällisyys ja lasten välitön riemu ja elämänilo olosuhteista riippumatta on puhuttelevaa. Tuntuu siltä, että ympärillämme on paljon elämää ja jatkuvasti huomaa täällä uusia asioita, mitä ei aikaisemmin ole huomannut. Arkielämä ja rutiinit on tulleet jo tutuksi, joten olemme tottuneet täällä oloomme. Näinhän se kyllä on, että kaikella on aikansa, kuten myös tulemisilla ja menemisillä.. Paljon olisi kyllä työtä tehtävänä täällä, joten rukoilkaamme elon Herraa lähettämään lisää työmiehiä elopellolle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti